Biitsiä ja papiamentoa

IMG_20180524_113656_208[12865]

Viisi päivää Aruballa takana ja ensimmäisen päivän jälkeisestä myllytyksestä on edetty vähän tasaisemmille vesille. Edelleen on totuttelemista kaikkeen tähän uuteen, mutta melko hyvin olen jo päässyt jyvälle siitä, mikä täällä on homman nimi. Pitää vain antaa itselleen aikaa ja armoa sekä pyrkiä myös nauttimaan tästä paratiisista. Tässä muutama juttu viimepäiviltä:

Mun mökki meinaa lähteä lentoon. Varsinkin öisin tuntuu, että katto irtoaa ja että joku paukuttaisi kattoa ja seiniä taukoamatta.

Mun parvella oli lisko.

Mulla on hyönteisten puremia ympäri kehoa. Jotka kutiaa.

Nämä edelliset ovat vaikuttaneet jokseenkin siihen, kuinka on tullut nukuttua.

Kielenä potilaiden kanssa voi olla joko englanti, espanja tai papiamento. Olen päässyt seuraamaan potilastapaamisia tällä jälkimmäisellä paikallisella kielellä, ja olen jopa ymmärtänyt mistä puhutaan. Klinikan henkilökunnan kanssa puhun päivittäin englantia sekä espanjaa. Muutenkin täällä saarella asuu ihmisiä eri puolilta maailmaa.

Hommasin bussikortin ja olen jopa päässyt kahdesti yksin bussilla kotiin asti.

Olen lukenut ohjaavan lääkärin pyynnöstä tieteellisiä artikkeleita mm. veriryhmistä ja lantionpohjalihaksista. Ja tehnyt Suomen kursseille koulutehtäviä, mikä tuntuu täällä jotenkin erikoiselta.

Kävin verikokeissa, joista selvisi veriryhmäni. Täällä annetaan asiakkaille veriryhmään pohjautuvia ruokavalioita.

Itkin potilastapaamista seuratessa, kun potilas alkoi itkeä.

Olen poistanut potilailta akupunktioneuloja, mikä pitää tehdä aina avojaloin.

Olen istunut kuumassa autossa ympäri Oranjestadin katuja sekä käynyt kasinolla meidän n. 60 -vuotiaan arubalaisen sihteerin ja hänen ystävättärensä kanssa.

Viettänyt tänään vapaapäivää rannalla loikoillen.

IMG_20180525_192818_498[12863]

IMG_20180525_190059_679[12862]

IMG_20180525_192939_990[12864]

♥ Marika

P.s.  Täältä löydätte lisää juttuja, ellette ole jo seuranneetkin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s