Aruban harjoittelu pähkinänkuoressa

En tiedä miksi kirjoittaminen tuntuukin näin hankalalta, kun aikaa viimeisestä on kulunut nyt sen verran kauan. Arubalta palaamisesta on nyt kulunut jo kohta neljä viikkoa, ja jonkinlainen kokonaiskuva harjoitteluajasta alkaa hahmottua itsellenikin. Tietysti noinkin pitkältä ja erikoiselta reissulta palatessa tulee vastattua usein kysymyksiin siitä, millainen reissu oli ja miten meni. Koen, että niihin on välillä…

Courage is like a muscle. We strengthen it by use. -Ruth Gordon

Harkan puoliväli häämöttää muutaman päivän päässä. Asiat ovat alkaneet tasoittua ja olen todellakin pystynyt nauttimaan ajastani paljon enemmän sekä klinikalla että sen ulkopuolella. Tärkeimpänä tekijänä on se, että olen oppinut kuinka kommunikointi toimii ohjaavan lääkärin kanssa. Teen töitä melko suurien persoonien kanssa, joka tuo oman lisämausteensa täällä työskentelyyn. Olen myös saanut uusia ihmisiä ympärille enkä…

Biitsiä ja papiamentoa

Viisi päivää Aruballa takana ja ensimmäisen päivän jälkeisestä myllytyksestä on edetty vähän tasaisemmille vesille. Edelleen on totuttelemista kaikkeen tähän uuteen, mutta melko hyvin olen jo päässyt jyvälle siitä, mikä täällä on homman nimi. Pitää vain antaa itselleen aikaa ja armoa sekä pyrkiä myös nauttimaan tästä paratiisista. Tässä muutama juttu viimepäiviltä: Mun mökki meinaa lähteä lentoon….

Terveisiä Arubalta!

Viimeiset pari vuorokautta on ollu niin mielenkiintoiset ja täynnä erilaisia tunteita, että niitä on hieman haastavaa edes mahduttaa tähän tekstiin. Kuten jo aiemmin täällä kerroin, nämä kuusi viikkoa täällä Karibian pienellä saarella sisältävät uuden oppimista ja itsensä haastamista kandivaiheen harjoittelun merkeissä. Harjoittelupaikkana on siis paikallinen vaihtoehtoisen lääketieteen klinikka, jossa pyritään parantamaan ihminen kokonaisvaltaisesti erilaisilla hoidoilla…

Kandiharjoittelu Aruballa

Viimeksi mainitsinkin tulevasta kandiharjoittelustani Aruban saarella, Karibialla. Nyt siitä siis hieman lisää! Ravitsemustieteiden opintoihin kuuluu kolme harjoittelua. Yksi niistä tulee suorittaa kandivaiheen aikana eli ensimmäisen kolmen vuoden sisällä. Toiset kaksi niistä suoritetaan maisterivaiheessa perusterveydenhuollossa ja sairaalassa, täällä Suomessa. Tämän ensimmäisen, noin neljä viikkoa kestävän kandivaiheen harjoittelun saa suorittaa missä vain alaan liittyvässä paikassa, missä päin…