Kandiharjoittelu Aruballa

Viimeksi mainitsinkin tulevasta kandiharjoittelustani Aruban saarella, Karibialla. Nyt siitä siis hieman lisää! Ravitsemustieteiden opintoihin kuuluu kolme harjoittelua. Yksi niistä tulee suorittaa kandivaiheen aikana eli ensimmäisen kolmen vuoden sisällä. Toiset kaksi niistä suoritetaan maisterivaiheessa perusterveydenhuollossa ja sairaalassa, täällä Suomessa. Tämän ensimmäisen, noin neljä viikkoa kestävän kandivaiheen harjoittelun saa suorittaa missä vain alaan liittyvässä paikassa, missä päin…

Kandiaihe

Halusin jakaa teille viime päivien kutkuttavimmat uutiset opintoihini ja tulevaisuuteeni liittyen. Muutama päivä sitten minulla oli nimittäin ensimmäinen kanditapaaminen. Niille, joille yliopistoelämä on tuntematonta, tämä tarkoittaa sitä, että kandivaiheeseeni (opintojen ensimmäiset 3 vuotta) kuuluva kirjallisuuskatsaus on nyt virallisesti saatu alulle. Nyt minulla on otsikko tälle parikymmentäsivuiselle työlle, eli se on vain tekemistä vaille valmis. Opintoni ovat…

Ruokarajoitteisena reissussa

Ajattelin näin aluksi kirjoittaa itselleni tärkeästä aiheesta, nimittäin matkustamisesta erityisruokavalioisena. Omassa elämässäni nämä kaksi asiaa näkyvät melko vahvasti, ja minulta on usein kysyttykin vaikeiden allergioideni vaikutuksesta matkustamiseen. Itselläni on anafylaksiaakin  aiheuttavien allergioiden vuoksi nykyään luontaisesti gluteeniton, munaton ja pähkinätön ruokavalio. Mitä matkustamiseen tulee, olen ollut intohimoinen Etelä- ja Väli-Amerikassa reissailija, mutta viime vuosina olen päässyt…